Rafaelin vuosina 1510-1511 maalaamassa teoksessa esiintyy
antiikin filosofeja, joista keskeisimpinä Platon joka on teoksessa oviaukossa
vasemmalla ja Aristoteles hänen vieressään oikealla puolella. Teoksessa on
paljon huomion kiinnittäviä kohtia, joista yksi on naisten mukana oleminen.
Tämä sinänsä ei ole ihmeellistä, koska Platon oli tiettävästi historian
ensimmäinen feministi. Hän oli sitä mieltä, että poliittisia tehtäviä
jaettaessa naiset olisi huomioitava samalla tavalla kuin miehet. Näytöstäisi
kuitenkin siltä, että teoksessa pääasiassa miehet opettavat, keskustelevat ja
lukevat, kun taas naiset enimmäkseen katselevat ja ovat miesten seuralaisina.
Teosta on pitkään pidetty yhtenä Rafaelin mestariteoksista
ja renessanssin huippuvaiheen klassiseen sivistykseen suuntautuneen hengen
ruumiillistumana. Joidenkin freskossa esiintyvien henkilöiden, kuten Platonin
ja Aristoteleen, henkilöllisyys on selvä. Platon on kuvattu vanhana, viisaana,
parrakkaana ja paljasjalkaisena miehenä. Aristoteles, joka astelee hieman hänen
edellään, on kypsässä miehuusiässä, varakkaasti pukeutuneena, ja kuvassa olevat
nuoret vaikuttavat katsovan hänen suuntaansa. Platonin ja Aristoteleen käsien
asento vaikuttaa kuvastavan heidän ajatteluaan, mutta tutkijat ovat erimielisiä
siitä, mihin heidän käsissään olevat teokset viittaavat. Seinissä on patsaita
ja vasemmalla on patsas sen kädessä on keppi. keskellä oikealla on platon ja
vasemmalla on Aristoteles. Molemmat on kuuluisa filosofit. Rakennuksen ikkunnat
ovat kaarevia.
kuvalähde : kuvahaku
Selkeä ja riittävä teksti. Mielestäni teoksesta kuitenkin puuttuu edelleen auringonjumalan Helioksen päästä tehty patsas koulun pienen aukion keskellä. Höyryjä vaan. 8/10
VastaaPoistaTeksti on hyvä ja siinä on analysoitu teosta yksityiskohtaisesti varsinkin henkilöhahmojen osalta. Pidin selkeästä esittelytyylistä. Jäin kaipaamaan linkityksiä sen ajan elämään, mitä teos kertoo tyylisuunnasta ja aikakaudesta? :)
VastaaPoistaTekstisi oli selkeä ja olet selvästi perehtynyt teoksen analysoimiseen. Tekstistäsi puuttui kuitenkin tyylisuuntaan liittyvät seikat, joita haluttiin tehtävänannossa tuoda esille. Olisin halunnut tietää esimerkiksi millaisia tyylisuunnalle tyypillisiä piirteitä teoksessa esiintyy.
VastaaPoista