Pyhä
ehtoollinen tai viimeinen ehtoollinen on Leonardo Da Vincin maalaama
seinämaalaus jonka hän teki hänen suojelijalleen Ludovico Sforzalle. Maalaus on
otettu raamatusta kun Jeesus ilmoittaa väelle, että yksi hänen opetuslapsistaan
petti hänet. Kyseinen maalaus on yksi maailman arvostetuimmista ja se sijaitsee
Milanossa sijaitsevassa Santa Maria delle Grazien kirkossa. Maalauksen
tekemisessä kesti kolme vuotta ja Da Vinci teki sen 1495 ja 1498 vuosien
välissä. Teos on maalattu valmiiseen seinään ja sen mitat ovat 460 x 880.
Valitsin kyseisen maalauksen, koska olen aina pitänyt siitä ja se on mielestäni mielenkiintoinen yksityiskohtiensa vuoksi. Taideteoksesta on tehty myös monia muita versioita sekä pilapiirroksia. Olen itsekin kerran piirtänyt oman versioni taidemaalauksesta.
Taidemaalaus on maalattu renessanssin aikaan joka on taide-, kulttuuri- ja aatehistoriallinen murros siirryttäessä keskiajalta uuteen aikaan. Leonardo Da Vinci on maalannut monia muitakin kuluisia teoksia tällä aikakaudella.
Tällä aikaudella oli yleistä antiikin ajan ihailemista.

Tekijä: Vladis